Mobilisaatio - eli liikehoidotMobilisaatio tarkoittaa liikettä ja liikehän on nykykäsityksen mukaan kuntoutumisen perusta. Mobilisaatiohoito tehdään eri niveliin kohdistuen rauhallisena liikkeenä. Täydestä karsinalevosta on hyvin pitkälti luovuttu, sillä sopivassa suhteessa vammaan laatuun nähden tehty kontrolloitu liike voitelee niveliä, vapauttaa nivellukkoja, rauhoittaa ja rentouttaa, sekä poistaa kipua. Se saattaa auttaa aukaisemaan myös hermopinteen. Murtunutta luuta tai katkennutta jännettä ei luonnollisestikaan akuuttivaiheessa liikuteta, vaan sen annetaan parantua rauhassa. Ympäröivien kudosten ja tukijalkojen toimintaa sekä vointia on kuitenkin seurattava – terveelle jäsenelle ei täydellinen lepo yhdistettynä ylimääräiseen, kipeältä jalalta siirrettyyn painoon tee hyvää. Kuntoutumiseen voidaan yhdistää mm. hierontaa, venyttelyä ja mobilisaatiota eläinlääkärin ohjeiden, hevosen olotilan ja vamman luonteen mukaan suunniteltuna. |
||
©Hanna Mäki |