Rakenne- ja liikearviot

Rakenne- ja liikearvio voidaan yhdistää hoitoon, tai tehdä esimerkiksi ostotapahtuman yhteydessä erillisenä toimintona. Hevosen rakennetta tarkastellaan kokonaisuutena, sekä huomioidaan jalkojen asennot, rungon pituus, lavan asento, lautasen muoto, rangan muoto, symmetrisyys ja ryhdikkyys.

Liikearviossa tarkastellaan puolestaan sekä jalkojen, kaulan, rangan ja lautasalueen liikkuvuutta. Jalkojen liikeratoja vertaillaan toisiinsa eri nivelien ja askelpituuksien osalta. Liikkeiden puhtautta ja suoruutta tarkastellaan. Liikearviossa hevosta pyritään liikuttamaan kaikissa askellajeissa sekä kovalla että pehmeällä alustalla, kaarteessa ja suoralla, varusteilla ja ilman. Samalla nähdään miten hevonen käyttää selkäänsä ja lihaksiaan, ja miten se kantaa itseään. Mm. näistä havainnoista voidaan päätellä hevosen heikot kohdat ja suunnitella harjoituksia niiden vahvistamiseksi.

Näistä tiedoista voin koota Sinulle myös arvion hevosen soveltuvuudesta käyttötarkoitukseensa. Esimerkiksi raajojen asentovirheet voivat olla ratkaiseva tekijä hevosen kestävyyden kannalta jossain lajissa, mutta hevonen voi pärjätä hyvin muissa tehtävissä.

Ongelman ratkaisussa liikeanalyysi on todella tärkeä tekijä. Mikäli hevonen ontuu tai on vino, liiketutkimus paljastaa usein ongelma-alueen sijainnin. Tarkemmat tutkimukset on silloin helpompi tehdä.

 
 
©Hanna Mäki